Tukholman uutuudet: Paradox ja Avicii Experience

Yhteistyö Silja Line Suomi ja Visit Stockholm

Päivä Tukholmassa -matka on tänäkin kesänä monen lomalaisen kohokohta. Useempi on myös odottanut risteilymatkaansa jo pari vuotta, mikä näkyy hyvinä lukuina ruotsinlaivojen varaustilanteessakin. Mä piipahdin Stociksessa jo toukokuussa Silja Symphonylla ja taas löyty muutamakin uusi, näkemisen ja kokemisen arvoinen spotti!

Tukholman ydinkeskustan Sergel-aluetta kehitetään nyt toden teolla ja sen profiilia kohotetaan. Syystäkin: jotenkin ajan jalkoihin jäänyt tori reunustoineen on monelle suomalaisellekin vierailijalle vähän arvelluttava läpikulkupaikka, vaikka sen ympäristössä on paljon muutakin, kuin pelkkä toriaukio. Mä kävin päivän aikana kolmessa kohteessa, joista molemmat kaksi museo-uutuuttakin löytyy nimen omaan Sergelin torin kupeesta.

Sergelin alue ja sen ympäristö on monelle suomalaiselle risteilyvieraallekin tuttu.

PARADOX

Ihan älyttömän hauska Paradox Museum sopii lähes kaiken ikäisille.

Kymmenittäin vekkuleita silmänkääntötemppuja ja optisia harhoja esittelevä museo kutkutti useemmatkit naurut ja kummastukset pään pyörälle heittävien metkujen keskellä. Homma Paradoxissa perustuu yksittäisten harhanäkyjen ihmettelyyn ja niiden kuvaaminen on olennainen osa kokonaisuutta ja kokemusta. Erittäin instagrammable paikka, sanoisin.

Paradox on vähän piilossa Högtorgetin metroaseman eteläisen sisäänkäynnin kulmalla, maan alla siis, mutta jotenkin sen huomaamaton sisäänkäyntikin sopii paikan henkeen. Tosi hilpeä ja osittain jopa ärsyttävän ovelasti aivoja huijaava uutuus, suosittelen! Mukana seikkaili mm. ihana bloggaaja-kollega Tiia.

Ja kun on palannut todellisuuteen ja pään pyörinnän saanut rauhoitettua, voi vaikka suunnata viereiseen, aasialaisia makuja twistillä tarjoovaan Fat Cat Brasserie -ravintolaan lounaalle.

Paradox Museossa kaikki on vinksin vinksin tai ainakin heikun keikun.
Fat Cat Brasserie-ravintola vie hetkeksi Aasiaan.

AVICII EXPERIENCE

Toinen museo, -tai oikeastaan enemmänkin elämysuutuus Tukholmassa, on kunnianosoitus artisti Aviciin elämälle ja tuotannolle.

Muutama 10 metriä Paradoxilta oleva Avicii Experience on ihan käynnin arvoinen paikka, vaikkei Aviciin musiikki varsinaisesti oliskaan lähellä sydäntä. Uransa huipulla menehtyneen ja Östermalmilla nuoruuteensa eläneen Tim Berglingin ilmiömäinen menestys on rakennettu taitavasti interaktiiviseksi kokonaisuudeksi, jossa vieras pääsee itsekin osaksi Aviciin matkaa, tunteita ja musiikkia. Sanomattakin selvää, että tämä paikka on monelle Avicii-fanille pyhiinvaellus kohde.

Museon yhteydessä (tai toisin päin) toimii Space Stockholm: digitaalinen kulttuurikeskus. Täällä yhdistyy teitokonepelaaminen, musiikki ja sisällöntuottaminen. Itselle täysin tuntematon pelikulttuuri on selkeästi monelle iso asia: suuressa, pimeässä tilassa on satoja uusinta teknologiaa hyödyntäviä pelikonsoleita ja jengi kokoontuu tänne, niin hmmm, pelaamaan tietsikkapelejä.

Avicii Experience-museossa pääsee fiilistelemään nuorena menehtyneen ja maailman tunnetuimpiin kuuluvan DJ:n elämää. Space tarjoaa puolestaan tilat tietokonepelailuun.

ROSENDALS TRÄDGÅRD

Djurgårdenin saarella on paljon nähtävää, kuten ABBA ja Nordiska museot. Itelle uusi kohde on kuitenkin lumoovan kaunis Rosendals Trädgård -puutarha niin ikään saaren koillisosassa. Suosittuna juhlapaikkanakin toimiva tukholmalaisten kesäkeidas tarjoo pittoreskia maisemaa ja levähdyspaikan, mutta ennen kaikkea puutarhan säätiö on lähes neljänkymmenen vuoden ajan viljellyt ja opettanut biodynaamisen viljelykäytännön saloja.

Puutarha toimii siis koulutuskeskuksena, jota rahoitetaan paikan kahvila- ja juhlatilatoiminnalla sekä viljelykasvien, kukkien ja yrttien myynnillä. Puutarhalla on myös oma leipomo, jonka puulämmitteisessä uunissa rakkaudella paistuvia leipiä voi ostaa kotiinviemisiksi. Kaikin puolin hurmaava paikka ja maatilalta pöytään -ideologiansa myötä kestävää kehitystä parhaimmillaan!

Puutarhassa voi nauttia vaikka piknikkiä ja myymälästä ostaa tuoretta leipää.

SILJA SYMPHONY

Matka tehtiin yhteistyössä Silja Linen kanssa ja tällä kertaa risteiltiin Symphonylla. Ruotsin lipun alla kulkeva, Serenaden sisaralus, on loistava vaihtoehto koko perheelle kesämatkan tekoonkin.

Bon Vivant oli juuri uusinut meny Nordic -kokonaisuutensa ja myös Siljan laivanviinit oli just vaihtunut uusiin. Pääsin testaamaan molemmat ensimmäisten joukossa. Bon Vivantin menu oli tuttuun tapaan todella laadukkaista raaka-aineista koottu ja viinivalinnat menun oheen hyviä. Myös laivan uudet viinit maistui, tax-freesta lähti itelle mukaan 6 pullon tarjouspaketti.

Mä majoituin Commandore-luokan hytissä. Se on paras valinta, jos haluaa laivalla nauttia kunnolla extrasta ja tehdä matkasta entistä ikimuistoisemman. Commandore-hytin hintaan sisältyy lounge-palvelut ja loungen yhteydessä oleva sauna sekä hytissä olevat juomat. Lisäksi hienostunut aamiainen tarjoillaan Bon Vivant -ravintolassa vain Commandore-vieraille. Ja ai että, kun olikin tasokas brekkari.

Menu Nordic, aina kokeilun arvoinen setti.
Myös Grande Buffet -tarjonta on uudistunut. Laivan punaviini sopi hyvin kyytipojaksi pääruoille.
Silja juhlii 60-vuotis päiviään ja tarjolla on rajoitetun ajan juhladrinkki! Vierailuhetkellä Midnight shown koostui suomalaisista esiintyjistä.
Bon Vivantin bregu on huippu.
Commandore-luokan hyteissä ja loungessa on mukavan ylellinen tunnelma.

Täydellinen risteily ja uudet, mielenkiintoiset Tukholman kohteet! Oletko sä käynyt tänä kesänä risteilemässä? Oman Tukholman reissun Siljan laivoilla voit varata täältä.

MIESKIN© 2022 ALL RIGHTS RESERVED

3 kommenttia artikkeliin ”Tukholman uutuudet: Paradox ja Avicii Experience

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s