Yhteistyö Hedon

Ihanan aurinkoinen kesäpäivä, viihtyisä terassi, taustalla chilliä loungemusaa ja lasissa vuosikertasamppanjaa: täydellistä, jos multa kysytään!
Missä oltiin
Töölönranta on sopivasti omassa rauhassaan ja kuitenkin kävelymatkan päässä keskustasta sijaitseva, tasokas ravintola. Kesäisin tän oopperatalon kupeessa olevan raflan terassi muuntuu vehreeksi ja tyylikkääksi keitaaksi. Siellä nautitaan myös joka kesätorstai letkeistä iltapäivistä DJ:n tahdissa ja, ah, Taittinger-samppanjaa siemaillen.
Mä kävin fiilistelemässä tunnelmaa myöhäisen lounaan merkeissä ja tuntu tosiaan, et olis astunu stadin hälystä rauhalliseen puutarha-moodiin. Helteisen iltapäivän pääroolissa oli juurikin nuo omiin lemppareihin lukeutuvat Taittinger -samppanjat ja ravintola Töölönrannan kesäisen keveät annokset.


Lounas oli täynnä ihania makupareja, joista osan veivaan omaan kesäpöytäänkin sopivaksi. Makusuosituksiin kannattaa aina luottaa ja ne kannustaa kokeilemaan myös uusia ja ehkei niin itsestäänselviä yhdistelmiä. Mä esimerkiks huomasin tällä lounaalla, että samppanja toimii mainiosti kasvisruokienkin kaverina.

Mitä nautittiin
Taittingerin ’vakiosamppanja’, Brut Réserve, on takuuvarma aperitiivi ja seurustelujuoma milloin vain, missä vain, tilanteessa kuin tilanteessa.
Hienostunut ja 40 pinnaa chardonnayta sisältävä, eloisasti kupliva juoma sopii hyvin mätiherkkujen ja äyriäisten lisäksi vaikkapa rasvaisten kalojen seuraksi. Töölönrannassa sitä nautittiin kauniin kasvisannoksen, keltajuuricarpaccion, kanssa. Itellä tais olla eka kerta, kun kyseinen juures oli ylipäätään pääraaka-aineena lautasella. Oikein hyvin toimi sekin kuplajuoman parina.



Seuraavaksi vuorossa oli Taittinger Prélude Grands Cru. Se on usein mun valinta, kun ostan samppanjaa.
Prélude valmistetaan ensimmäisen puristuksen mehusta ja rypäleet on poimittu 100% grand crus-tarhoilta. Elegantissa tuoksussa on sopivasti pähkinäistä paahteisuutta, joka aina hurmaa mun oman nenän. Fifty-fifty chardonnayta ja pinot noiria, jäännössokeria 9g, kaunis väri ja hienosti kuplaa. Täydellinen siis ja nytkin juuri sopivaksi jäähdytettynä!
Prélude Grands Crus oli loistava juomavalinta myös kahdelle mun lempi ruokaraaka-aineelle: grillatulle parsalle ja katkaravuille. Aaaah, mikä kokonaisuus! Tän muokkaan juhla-ateriaksi omassa kesäkeittiössä.



Sitten maisteltiin lounaan juomapuolen kohokohta, Taittinger Millésimé Brut 2015 -vuosikertasamppanja.
2015 oli kuulema leuto, mutta kesä kuuma ja kuiva. Niiden lisäksi se oli myös yks lyhyimmistä kasvukausista hetkeen. Taittingerilla sadonkorjuu kesti syyskuun alkupuolesta hieman yli puoleen väliin kuuta. Keskimääräistä pienemmistä sadoista huolimatta vuoden ’15 viinit on ilmeisen upeita. Tämä Millésimé on kypsynyt kellarissa 5 vuotta ja sopii siis nautittavaksi heti. Jospa vaan malttaisi olla avaamatta pulloa vielä, kun se taatusti paranee entisestään ajan myötä.
Pääruokana tarjoillun paistetun siian kumppanina oli siiänmätiä ja maa-artisokkaa. Annos oli maukas ja kaunis, mutta jäi tällä kertaa auttamatta ihanan Milléssimén varjoon. Välillä näin.



Onnistuneen ateriakokonaisuuden, tällä kertaa lounaan, päättää ja kruunaa puolikuiva ja hedelmäinen Taittinger Nocturne Sec.
Chardonnayn (40%) ja pinot noirin lisäksi pinot meunieria sisältävä ’after dinner’ -samppis on täydellinen siihen hetkeen, kun pöytään kannetaan raikas jälkkäri. Töölönrannassa se oli suloinen ja kesäinen mansikkatartaletti.
Nocturnea kutsutaan myös bilesamppanjaksi, eli hyvin se maistuu myös illallisen jälkeenkin seurustelujuomana. Lisäefektinä pullon pinta hohtaa pilkkopimeässä, kun sille ensin näyttää kunnolla valoa vaikka kännykän taskulampulla. Makean syötävän kanssa siis loistovalinta, suolaisena suupalana sen seuraksi ehdotetaan vaikka ankanmaksaa. Eikä taatusti heikko vaihtoehto sekään.

Kesäisiin karkeloihin suositellaan myös Taittingerin Prestige Roséeta, jossa on 15% punaviiniä. Se sopii juomaksi vaikka läpi kepeän kesäjuhla-aterian. Suureen juhlaan puolestaan valinta voisi olla Comtes de Champagne Rosé (tai Blanc de Blancs) ja löytyypä muuten Nocturnestakin eloisan kupliva rosé-versio!

Olipas onnellisen oloinen lounashetki, mainiossa seurassa tietty ja samalla palanen stadin upeaa kesää. Kannattaa käydä tutustumassa tunnelmaan, torstaisin ja muutenkin. Kesätorstai-iltapäivin tosin lasillinen Taittinger-samppanjaa terassilla etuhintaan! Kiitos Taittinger ja Töölönranta!
MIESKIN© 2022 ALL RIGHTS RESERVED