Yhteistyö Visit Åland ja Viking Line

Ahvenanmaalla osataan tehdä asioita yhdessä.
Joka vuosi syyskuun tokavikana viikonloppuna saarella juhlitaan sadonkorjuun tuloksia, kun maatilat ja muut yritykset esittelee tuotteitaan ja tuotoksiaan kaikille lämminhenkisessä avoimien ovien tapahtumassa.
Skördefesten -sadonkorjuujuhlat- on loistava tilaisuus yrityksille tehä omaa toimintaa tutuks ja samalla löytää asiakkaita omien tuotteiden äärelle.
Ja niinku sadonkorjuuseen kuuluu, on näissäki kinkereissä pääosassa paikallinen, itsetuotettu ruoka ja juoma. Sen lisäks tapahtumassa esitellään ahvenanmaalaista käsityökulttuuria parhaimmillaan.
Jossain muualla hommat taatusti jumittuis byrokratiaan tai hölmöön naapurikateuteen, mut Ahvenanmaalla homma toimii hienosti ja toinen toista tukien. Ja kun välimatkat on paikallisten sanoin ’kymmenen minuutin päässä’ toisistaan, tilalta tai toimipisteeltä toiselle siirtyminenkin käy kätevähkösti. Jengi on oikeesti ylpeitä tekemisistään ja siks tuotteet vaikuttaaki jotenki aidommilta, maukkaammilta ja paremmilta. On myös selvä, et duunia on paiskottu niiden eteen. Mikään sadonkorjuujuhlissa esitelty juttu ei meinaa oo itsestäänselvyys: yks on kehitelly myytäviään vuosia, toinen elää täysin säiden armoilla ja kolmannen onnistumiseen vaikuttaa millon mikäki muu ulkopuolinen seikka. Helpolla ei silti hommista myöskään luovuta.
Vierailupäivänä sää oli hilpakka, mut tunnelma kaikissa meidän käymissä pisteissä ihanan lämmin ja luokseenkutsuva. Pittoreski maalaisidylli ja sympaattiset ihmiset tekiki vaikutuksen ja monesti kävi mielessä, et onks ahvenanmaalaiset kaikenkaikkiaan jotenki manner-suomalaisia onnellisempaa tai ilosempaa porukkaa.
Noh, ainakin saarella osataan tehä mainioo safkaa, suolasta ja makeeta, eikä paikalliset bisset, siiderit tai limutkaan yhtään hassumpia ole, päinvastoin. Päivän mittasen seikkailun aikana vatsa täytty herkuista useemmin, ku kerran.
Ohessa kuvakavalkadi meidän ilosesta, 24h retkestä.



















Tästä löydät linkit meidän vierailukohteisiin:
Ollas Lumparby
Västerro
Amalias Limonad
Mercedes Chocolaterie
Open Water Brewery
Marskogens Lamm
Haga Kungsgård
Stallhagen
Kiitos Visit Åland, Viking Line ja hilpeä matkaseura!
Kuvat Juri Silvennoinen
©MIESKIN 2019 ALL RIGHTS RESERVED
You replied to this comment.
TykkääTykkää
Thank You so much! And Yes, it’s that time of the year again.
TykkääTykkää