Viikonloppuisin on mukavaa kierrellä kiireettä taidenäyttelyissä. Se on inspiroivaa, innoittavaa ja vieläpä ilmaista, paitsi tietty jos päätyy tekemään hankintoja. Helsingissä on gallerioita kymmenittäin, jotka esittelee upeita taiteilijoita ja heidän töitään. Myös tyyli ja skaala on loputtoman laaja: on maalauksia, veistoksia, grafiikkaa. On modernia ja vanhaa, kotimaista ja ulkomaalaista. Toisin kuin jotkut olettaa, galleriat eivät ole mitään elitistisiä pyhättöjä, vaan ne on tarkoitettu kaikille. Kannattaakin siis rohkeasti astua sisään, vaikket taiteen ystävä omasta mielestäsi olisikaan. Galleristit myös kertovat esillä olevista teoksista ja taiteilijoista mielellään, monesti kiehtovia tarinoita. Ihasteltavaa – ja ostettavaa- taidetta löytyy toki muualtakin ja välillä yllättävistäkin paikoista, vaikkapa vaateliikkeestä. MIESKIN kävi ihastumassa muutaman taiteilijan aikaansaannoksiin viikonloppuna. Ja itsekkään en mikään taideasiantuntija ole, vaan fiilistelen teoksia aina oman mieleni mukaan, ilman ennakkoluuloja- tai asenteita.
Marjatta Tapiola on yksi suomalaisen nykytaiteen kärkinimiä ja itsekin olen hurmaantunut hänen tuotannostaan jo teini-ikäisenä. Uusia maalauksia on parhaillaan esillä Galerie Forsblomilla Helsingissä. Intohimoisen dynaamiset työt on jo pitkään saaneet inspiraatiota eläinten pääkalloista ja mytologiasta. Aiemmat Tatan työt ovat ehkä olleet jotenkin raskaampia, nyt ne näyttää omaan silmään kepeämmiltä – vaikkakin voimakkailta edelleen. Ripustus on tosi onnistunut ja käyntihetkellä maalauksista sai nauttia ilman liikaa tungosta. Se oli hyvä, kun Tapiolan työt ahmivat tilaa ympäriltään. Niin hienoja ne on. Kannattaa ehdottomasti käydä zekkaamassa tämä näyttely. Bonarina Forsblomilla on esillä myös Jesper Nyrénin kauniita töitä.
Marjatta Tapiola, Galerie Forsblom, 17.3. saakka
Marita Kouhia maalaa usein kirkkaan herkullisilla väreillä ja reilulla viivalla, monesti henkilökuvia hip hopin ja rapin maailmasta. Tunnusomaista hahmoille on vahvat kasvonpiirteet ja genreen kuuluva asenne, mutta teoksista löytyy myös herkkyyttä ja lempeyttä. Maritan töitä on parhaillaan esillä Kind of Green -liikkeessä Helsingin Kalliossa. Ekologista muotia myyvä kauppa antaa oivasti oikeutta Kouhian töille. Vaikka taiteilija onkin mun hyvä ystävä, tykkäisin hänen katu-uskottavista töistään muutenkin. Kun kuljet Kalliossa, käy ihastumassa -myös myynnissä olevat muut tuotteet houkuttelevat. Kouhialla on lisäksi pysyvä näyttely hotelli Helkassa Helsingissä ja hän tekee myös tilaustöitä.
Marita Kouhia, It’s all about Looove, Kind of Green, 14.3. saakka ja Aarght by Marita Kouhia, Hotelli Helka.
©MIESKIN 2019 ALL RIGHTS RESERVED