Yhteistyö Piper-Heidsieck ja Viking Line
Yli 200-vuotias shamppanjatalo, Piper-Heidsieck ja Viking Line tuovat myyntiin viiniasiantuntija Essi Avellanin kehittämän, ainutlaatuisen shamppanjasekoituksen. Ainutlaatuisen jo siksikin, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen shamppanjatalo antaa vähittäismyyntiin yksilöllisesti räätälöidyn tuotteen. Kaikkinensa kuohuviinin ja shamppanjan myynti on kasvussa Viking Linella ja vuosittain myynti on satoja tuhansia litroja. Avellanin shamppanjaa on tuotettu n. 40.000 pulloa.

Viking Line ja Piper-Heidsieck aloitti jo reilu vuosi sitten keväällä neuvottelut ja prosessi eteni myötätuulessa nopeesti. Toukokuussa 2018 Essi pääsikin jo maistamaan ensimmäisen korkatun pullon sisältöä ja nyt etikettien kyljessä komeilee hänen nimensä. Aika moista! Moneen taipuva shamppis on pääosiltaan sekoitus Pinot Noiria (80%) ja Chardonnayta (15%) ja sokerin osuus on 5%. Essi itse kuvailee shamppanjaansa
paahteiseksi, kermaisen pehmeeksi ja elosaksi. Omaan makuuni se oli täydellisen kuiva. Pullon voi myös jemmata vaikka useemmaksikin vuodeksi kellarin kätköihin, maku vain syvenee ja paranee.

Vain punaisilta laivoilta saatavan Essentiel Cuvée Réservée by Essi -shamppanjan inspiroimana Vuoden Kokki Kalle Tanner ja
Vuoden Tarjoilija Noora Sipilä loihtivat herkullisen menuun, jonka jokaiseen annokseen Essentiel sopii juomaksi täydellisesti. Mieskin ihastui tietty itse juomaan, mutta myös eritoten menun hummeri-härkä -annokseen. Menu on tarjolla laivoilla marraskuun ajan ja Essentiel by Essi -shamppanjaa saa Vikin Linen taxfree-myymälöistä niin kauan, kuin tuotetta riittää. A votre santé!
Kiitos maukkaasta maanantaista Viking Line ja Piper-Heidsieck!
©MIESKIN 2018 ALL RIGHTS RESERVED