*pr-tilaisuus
Helsingin Etu-Töölöön avautui uusi tyylikkään kodikas ravintola, joka tarjoaa maailman ja kotimaan klassikkoannoksia. Harvemmin voi ravintolassa samalla illallisella tilata vaikka haukipullia ja osso bucoa. Dagmarissa voi.

Ihanaa, kun uusia rafloja ilmestyy Helsinkiin -eritoten hintatasoltaan kohtuullisia, tarjonnaltaan tasokkaita ja tunnelmaltaan moneen sopivia paikkoja. Yksi tuoreimmista on juuri ovensa avannut Dagmar Bistro & Wine Bar Dagmarinkadulla Töölössä.
Dagmarin idea on tarjota juurikin hyvää ja konstailematonta ruokaa maltilliseen hintaan, kalleimman annoksen ollessa 19€. Vaikka Dagmar bistroksi itseään kutsuukin, painottaa omistajat, ettei ruoka ole pelkästään ranskalaisvaikutteista. Ja eipä olekaan: usein vaihtuva menu tarjoaa tällä hetkellä mm. silakkapihvejä ja vasikan kielestä valmistettua vitello tonnatoa. Listalla ei myöskään ole suoranaisesti erikseen alku, -pää, – tai jälkiruokia, vaan kaikki ovat ’Lempiruokia’. Ja kas: omiakin lemppareita löytyy monta.
Annokset eivät ole kooltaan liian suuria, joten lempiruokia pystyy nauttimaan useammankin illan aikana. Mistään pienen pienistä suupala-piperryksistäkään ei tosin ole kyse. Kahdella-kolmella annoksella saa jo vatsalleen hyvin täytettä. Menu on kokonaisuudeltaan monipuolinen.
Dagmarin mielenkiintoinen viinilista ansaitsee oman maininnan. Tällä hetkellä esim. pelkästään pullottain myytäviä valkkareita löytyy listalta kolmisen kymmentä ja samppanja-vaihtoehtojakin on tarjolla 8. Laseittain saatavat viinit vaihtuvat lähes päivittäin.

Vierailuiltana nautimme mm. kampasimpukkaa, croque monsieur-leipää, osso bucoa, haukipyörykkää ja skagenia. Kaikki oikein maistuvia, eikä keittiö onneksi ollut tehnyt liikoja kikkailuja perinteisten makujen muuntamiseksi joksikin uudeksi. Usein siinä mennään metsään.



Dagmar Bistro & Wine Bar sijaitsee 50-luvun lopulla rakennetussa Kuparitalossa, joka toimi aikanaan Outokumpu Oy:n pääkonttorina. Talon kulmauksen suuret ikkunat avaavat näkymän Kansallismuseon suuntaan ja tila on kuin suunniteltu ravintolalle. Mm. Manalasta ja Urho’s Pubista tutun Botta Oy:n uusimman tulokkaan varsin onnistuneesta sisustuksesta vastaa Marjut Nousiainen. Paikka sopii hyvin illanviettoon yksin, kaksin tai isommassakin porukassa, lisäksi arkisin on tarjolla lounasta.





Dagmar on oikein tervetullut lisä Töölön ravintolaskeneen ja se löytää taatusti asiakkaita lähikortteleiden lisäksi kauempaakin. Menuuseen voit tutustua täällä.
Dagmar Bistro & Wine Bar bistrodagmar.fi Dagmarinkatu 4, 00100 Helsinki
MIESKIN© 2023 ALL RIGHTS RESERVED
