Niin kuin taivaassa -musikaali

-lehdistönäytös-

Helsingin Kaupunginteatterin syksyn uutuusmusikaali Niin kuin taivaassa antaa mielen heittäytyä kepeesti rakkauden ja onnen, mut myös pelon ja menetysten vietäväksi.

Niin kuin taivaassa –rakastavaiset, Tuukka Leppänen ja Oona Airola

Ensinnäkin olipa IHANAA päästä teatteriin! Siis seuraamaan ihan live-esitystä ja nauttiin upeesta illasta ja kauniisti toteutetusta tarinasta katsomossa. Nyt onkin hyvä aika kuluttaa kulttuuriin ja kannattaa kaikkea siihen liittyvää toimintaa. Teatterithan kamppailee edelleen säädösten ja rajotusten keskellä ja Helsingin Kaupunginteatteri oli hoitanu kaikki tarvittavat toimenpiteet tosi mallikkaasti.

Turvallista on, mut samalla melkeen lohdutonta ja kohtuutonta: ennakossakin katsomossa joka toinen rivi ja vähintään joka kolmas paikka pidettiin tyhjänä. Tähän on kai odotettavissa helpotusta lähiaikoina.

Vaikka synkkääkin on, päällimmäisiksi jää rakkaus ja hyvä olo.

Jakob Höglundin HKTn päänäyttämölle ohjaama menestysmusikaali Niin kuin taivaassa seuraa esikuvansa, saman nimisen leffan juonta: maailmalla menestystä kahminu kapellimestari vetäytyy ja samalla palaa synnyinseudulleen sairaskohtauksien uuvuttamana. Ollaan pikku paikassa jossain päin Pohjois-Ruotsia. Siellä hän hankkii kodikseen kylän vanhan koulun ja mutkien kautta päätyy melkeen tahtomattaan johtamaan omalaatusia persoonia pullollaan olevaa kirkkokuoroa. Ja tietysti siinä tohinassa saattaa rakastuakki. Herkullinen asetelma ja sopivaa vastapainoa oman arjen ja päivien sisällölle, jotka on ollu enemmän tai vähemmän tasasta.

Reiluun kolmeen tuntiin mahtu paljon tän sekalaisen porukan edesottamuksia ja eri tunneskaaloja menneisyydessä ja tässä hetkessä. Tarinan surut ja ilot on kuitenkin samoja, oltiin kummassa ajassa hyvänsä. Tematiikka keinuuki laidalta toiselle hurtin huumorin ja hilpeen ilottelun, mut myös rankempien aiheiden, perheväkivallan, uskonnon aiheuttamien patoutumien ja koulukiusaamisenkin aallokossa.

Katsojana oli kuitenki tunne, et kyllä tässä hommassa hyvä loppupeleissä voittaa ja, vaikka sitte taivaassa, aikanaan saa olla elettyynsä tyytyväinen.

Onnistunu ensemble

Esityksen päätähdet pelaa loistavasti yhteen. Tuukka Leppänen on sympaattisen jäyhä ja välillä liikuttavankin herkkä Daniel, Oona Airola puolestaan niin rempseen rento ja iloinen ilmestys Lena-roolissaan, et haluisin mieluusti istahtaa hänen kanssa saman pöydän ääreen viinilasilliselle jos toisellekin. Myös parivaljakon äänet soi kauniisti yhteen. Molemmat on mulle itelle laulutaidoiltaan uusia tuttavuuksia ja vaikutuin erityisesti Leppäsen saundin kirkkaudesta.

Konkarit Sinikka Sokka ja Puntti Valtonen oli ku luotuja hömssysen tädin ja supliikin kyläkauppiaan hahmoiksi, myös Emilia Nymanin Gabriella jäi mieleen. Itse asiassa casting on onnistunu jokasessa valinnassa hyvin, myös molemmat eri-ikäset pikku-Danielia esittävät nuorukaiset oli mainiot, joista Miska Lundbergin viulusoolot upeet.

Sinikka Sokka ja Puntti Valtonen heittäytyy rooleihinsa, jotka onkin ku heille luodut.
Elämän riemua tai surua ei esityksestä puutu.

Muutkin palaset on kohillaan

Fredrik Kempen säveltämä musiikki on sekotus omaperäsiä, kauniita, yllättäviäkin kappaleita ja toisaalta melko perusmusikaaliksi tunnistettavaa höttöä. Nekin vei tarinaa kuitenki jouhevasti eteenpäin. Mikään biiseistä ei jääny korvamatona päähän junnaamaan, mut sehän ei tarkota, etteikö useemmankin kerran ois noussu käsivarsien karvat pystyyn tai etteikö musiikki ois ollu mielekästä. Taisin mä muutamaan otteeseen liikuttuakki esityksen laulujen aikana.

Musiikki siis solju hyvänä kokonaisuutena ja tarinan tukena, eikä missään kohtaa ärsyttäny tai kyllästyttäny. Se ehkä hyvän musikaalin yks tavote onkin. Maija Vilkkumaa on onnistunu laulujen suomennoksissa, mitä ehkä ennen esitystä vähän epäilin.

Lavasteet on selkeet ja vähäeleiset: mustat, helposti liikkuvat ja liikuteltavat pylväät toimi millon kirkonpenkkeinä, metsänä tai ovensuuna, milloin kuvannollisesti mielen vankilana tai esteenä kahden ihmisen välillä. Valkoset ilmapallot toi mukanaan elämään ilon ja valon. Sven Haraldssonin lavastus ja William Ilesin valosuunnittelu tekee taitavasti tilaa toisilleen. Pukusuunnitelusta vastaavan Samu-Jussi Kosken pettämätön värinyhdistelytaito tulee edukseen eritoten joukkokohtauksissa ja puvustus tukee saumattomasti esityksen visuaalista ilmettä. Unohtamatta tietenkään maskeeraus,- video,- ja äänisuunnittelun merkitystä.

Kaikin puolin onnistunu ilta ja esitys, samalla oiva avaus omalle syksyn kulttuurikattaukselle.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatteri elämyksestä ja vieläpä erittäin turvallisesta sellasesta. Niin kuin taivaassa sai ensi-iltansa 26.8. ja esityksiä on ainakin 31.12.2021 saakka. Vapaita paikkoja voit zekata täältä.

Menkää katsomaan, kuulemaan ja kokemaan!

Postauksen kaikki esityskuvat: Helsingin Kaupunginteatteri – Otto-Ville Väätäinen

MIESKIN© 2021 ALL RIGHTS RESERVED

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s